0 %
Ladataan sisältöä...
Aloita
Tarina alkaa
vuodesta 1867
Anders Bernhard Nordfors

1867

Anders Bernhard Nordfors saa toukokuun kolmantena Hänen Keisarillisen Majesteettinsa nimissä senaatilta luvan perustaa alkoholijuomia valmistavan tehtaan.

Henkilöstöä 2016
Eckes-Granini Finland Oy Ab 125
Pernod Ricard Finland Oy 90

Leena Mikkilä

Tuotekehityspäällikkö
25 työvuotta yrityksessä

"Olen ylpeä siitä, että saan yhdessä kollegojeni kanssa valmistaa suomalaisella ammattitaidolla suomalaiseen makuun sopivia juomia.

Valitsemme aina laadukkaita marjoja ja hedelmiä raaka-aineiksi ja valmistamme niistä rakkaudella herkullista mehua, esimerkiksi Marli Natur -täysmehua."

Leena Mikkilä - Eckes-Granini Finland
Eckes-Granini Finland Oy Ab

1919

Kieltolaki keskeyttää hyvin alkaneen alkoholin­valmistuksen 13 vuodeksi, mutta toiminta jatkuu alkoholittomien juomien parissa.

Lapponia

Lapponia Lakka on valmistettu pohjoisen puhtaassa luonnossa kasvaneista käsin poimituista marjoista jo vuodesta 1944 lähtien. Lakat luovuttavat kaiken makunsa ja arominsa kiireettömän valmistus­menetelmän, uuttamisen, ansiosta. Lakkalikööri on täyteläinen ja tasapainoinen, mutta myös hieman salaperäinen.

lap
ponia
1932 naisia töissä linjastossa

1932

Oy Alkoholiliike Ab myöntää Nordforsille oikeudet viinien ja liköörien valmistukseen raaka-aineina kotimaiset marjat ja hedelmät.

Jori Manninen

Toimitusjohtaja
6 työvuotta yrityksessä

"Olemme tavattoman ylpeitä juuristamme ja siitä, että saamme olla osana jo 150 vuotta jatkunutta, Anders Bernhard Nordforsin aloittamaa menestystarinaa.

Samalla meillä on myös suuri vastuu tulevaisuudesta ja tarinamme viemisestä parhaalla mahdollisella tavalla eteenpäin, rohkeudella ja yrittäjähenkisyydellä!"

Jori Manninen - Eckes-Granini Finland
Pernod Ricard Finland Oy

1946

Marjaviini- ja likööritehdas Marli syntyy, kun huhtamäkeläinen alkoholivalmistus kasvaa viini- ja likööritehdas Oy Marvi Ab:n oston myötä.

Mehukatti ja Marli Juissi 40 vuotta

Lastenjuhlien supersuosikki Mehukatti ja nuorten suosima Marli Juissi täyttävät 40 vuotta. Mehukatti sekajuoma­tiiviste tulee kauppoihin retro­etiketillä, ja Juissi juhlistaa synttäreitään jännittävällä uutuusmaulla Lohikäärme­hedelmällä sekä hauskalla kesä­kampanjallaan.

mehukatti
juissi
Elysee No 1. - Hattu Elysee No 1. - Pullo Elysee No 1. - Lasit Elysee No 1. - Köysi

1953

Eläköön Elysée! Alkon myyntiin tulee ensimmäinen kotimainen kuohuviini, jolle myöhemmin annetaan lisänimi No 1.

Terhi Valkeapää

Trukinkuljettaja
37 työvuotta yrityksessä

"Toimin pullottamomme trukinkuljettajana ja pakkaajana. Työssäni tarvitaan rauhallisuutta, huolellisuutta sekä hyvää trukin hallintaa, ja työturvallisuus on äärimmäisen tärkeää.

Olen pitkän urani aikana ollut mukana toimittamassa miljoonia litroja parasta mehua suomalaisiin ruokapöytiin."

Terhi Valkeapää - Eckes-Granini Finland
Eckes-Granini Finland Oy Ab
Trip-pillimehupoika

1962

Uudet kolmio­pakkaukset viedään käsistä. Syntyy käsite TRIP, lasten oma pillimehu. Uutta on myös kupliva Golden Cap! Suomessa vain Marli valmistaa siideriä omenasta aidolla kuohuviini­menetelmällä.

Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur Marli Natur

Marli Natur täysmehut valmistetaan Suomessa, suomalaisella ammatti­taidolla ja suomalaiseen makuun sopiviksi. Lisä- ja säilöntä­aineettomat, makeuttamat­tomat ja C-vitaminoidut täysmehut maistuvat koko perheelle.

marli
natur

1969

Katkerojen klassikko Carillo tulee markkinoille ja on seuraavalla vuosikymmenellä tyylikkäiden cocktail-partyjen ehdoton ykkönen. Myös White Cap -omenasiideri saa heti suuren suosion.

Marli Appelsiinimehujuoma Appelsiini

1971

Marlissa otetaan käyttöön mehuissa aseptiset tetra pak -pakkaukset, taas ensimmäisenä Suomessa ja koko Pohjoismaissa. Nämä ns. tiiliskivi­pakkaukset säilyvät ilman säilöntä­aineita.

1973

Alkon ovessa lappu: Omppu loppu. Suuri suosio yllättää. Valmistus­määrät eivät riitä jatkuvasti kasvavaan kysyntään – tehdasta täytyy laajentaa!

Olavi Lintervo

Valmistuspäällikkö
45 työvuotta yrityksessä

"Olin nuorimies, kun tulin taloon ja työskentelin mm. viinityöntekijänä, laboranttina, osastonhoitajana ja valmistuspäällikkönä ennen eläkkeelle jäämistäni.

Oli mielenkiintoista olla mukana kehittämässä mm. ensimmäistä suomalaista kuohuviiniä, Elyséetä. Työt tehtiin hyvin, mutta meillä oli aina myös hauskaa työkavereiden kanssa."

Olavi Lintervo - Pernod Ricard Finland
Pernod Ricard Finland Oy

1977

Lasten oma Mehukatti aloittaa pitkän ja korkean loikkansa myynti­tilastojen kärkeen. Syntyy myös Juissi-brändi, aluksi Farmarin Juissina. Alkoholi­juomien mainostamiskielto astuu voimaan.

1980

Ruska-aika saapuu Suomeen. Suosio ei laske prosenttien myötä! Moskovan olympialaiset sanovat Marlin tuotteille da. Idänvienti nousee huimasti. Mehukatti-rallatus alkaa soida radiossa.

Milla Ruohonen

Quality Specialist
6 työvuotta yrityksessä

"Herkullisen mehun valmistamiseen tarvitaan osaavia ihmisiä, laadukkaita raaka-aineita, tasokasta tuote- ja prosessikehitystä sekä toimivia koneita ja laitteita. Omassa työssäni pyrin jatkuvasti varmistamaan, että kaikki nämä edellytykset täyttyvät.

Ympäristöäkään ei unohdeta, sillä voimme ylpeänä todeta olevamme ensimmäinen suomalainen elintarvikealan yritys, jolla on EMAS-ympäristö­sertifikaatti."

Milla Ruohonen - Eckes-Granini Finland
Eckes-Granini Finland Oy Ab
Elysée Extra

1984

Elysée Extra, ensimmäinen kotimainen vuosikerta­kuohuviini, on valmis. Pari vuotta aiemmin kypsyneistä valkoherukoista valmistetaan samppanja­menetelmällä hyvin kuiva kuohuviini.

TV-borders

1994

Raikkaat Rybb & Deckersit ovat Suomen ensimmäisiä hedelmä­lihaa sisältäviä juomia, joiden pakkauksessa on uudelleen­suljettava korkki. TV-mainoksista muistetaan Laika-koira ja Pisan torni.

Raikkaat Rybb & Deckersit ovat Suomen ensimmäisiä hedelmä­lihaa sisältäviä juomia, joiden pakkauksessa on uudelleen­suljettava korkki. TV-mainoksista muistetaan Laika-koira ja Pisan torni.

Sanna Koivikko

Tuotekehityspäällikkö
4 työvuotta yrityksessä

"Työnantajani on yksi Suomen parhaista, ja nautin yhteistyöstä mukavien ja asiantuntevien työkavereideni kanssa.

Me tutkimme, maistamme ja luomme reseptejä, joiden avulla valmistamme laadukkaita ja turvallisia tuotteita suomalaisille. Tämän vuoden uutuutenamme mm. salmiakin­makuinen kermalikööri Royal Cream!"

Sanna Koivikko - Pernod Ricard Finland Oy
Pernod Ricard Finland Oy

1999

Oy Marli Ab aloittaa toimintansa, kun voimansa yhdistää kaksi juomien ammattilaista, Marli ja Chymos Juomat.

Marli Vital

Marli Vital -mehujuomat syntyivät tuote­kehitykses­sämme vuonna 2000. Ne antavat vauhtia päivääsi raikkaalla maullaan ja hyvää tekevillä ainesosillaan. Vitalit sisältävät mm. vitamiineja, kalsiumia, sinkkiä, flavonoideja, kuituja ja magnesiumia.

marli
vital

2000

Saman tehtaan katon alla toimii tästä eteenpäin kaksi vahvaa ja menestyvää yhtiötä, joista Oy Marli Ab erikoistuu mehujen tuotantoon ja Oy Scanfrentz Ab alkoholi­juomien tuotantoon ja maahan­tuontiin.

Santeri Hänninen

Juissi Kesäsomettaja 2014
Eckes-Granini Finland Oy Ab

"Minut valittiin yhdessä 15 muun tytön ja pojan kanssa ensimmäiselle kesäsomettajakaudelle vuonna 2014.

Tehtäviini kuului sisällöntuotanto Juissin eri sosiaalisiin medioihin sekä myös Juissin edustaminen monissa tapahtumissa. Syksyllä sain jatkaa somettajana aina seuraavaan kesään asti. Paras kesäduuni ever!"

Santeri Hänninen - Eckes-Granini Finland
Mehukatti trukki

2003

Scanfrentz muuttuu V&S Finlandiksi ja osaksi Ruotsin valtion­yhtiötä Vin & Spritiä. Suomalaiset alkavat täyttää jääkaappiaan uusilla Marli Natur -täysmehuilla.

Elysee pullo

2008

Pernod Ricard ostaa Vin & Spritin, saa kansainvälisen tuotesalkun rinnalle laajan kotimaisten tuotteiden valikoiman ja on tämän jälkeen Suomen alkoholi­markkinoiden toiseksi suurin toimija.

Swing

Kyllä nyt Swingaa! Valmistamme Alkon suosituimman siiderin pitkällä kokemuksellamme niin, että hedelmien ja marjojen tuoksut ja maut säilyvät raikkaan puhtaina. Swing on myös vahva lonkero, joka nautitaan huurteisen viileänä!

sw
ing

2009

Alkuvuodesta Oy Marli Ab muuttaa nimensä konsernin mukaan Eckes-Granini Finlandiksi. Marli jatkaa yrityksen suurimpana ja kannattavimpana brändinä.

Protect our planet Reflection
Promote responsible drinking Reflection
Develop out communities and engage our partners Reflection

2010

Pernod Ricard Finlandilla siirrytään lasista kierrätysmuovi­pulloihin, joihin pakataan tänään jo yli 70 % tuotannosta. Turun tehtaalla on siirrytty käyttämään tuulisähköä. Yrityksen hiili­jalanjälki on vuoteen 2017 mennessä pienentynyt yhteensä yli 25 prosenttia.

Elopak Sense God Morgon Elopak Sense Natur Elopak Sense Rynkeby

2016

Eckes investoi Turkuun ja uudelle Elopak Sense -pakkaus­linjalle siirtyvät ensimmäisinä Marli Naturit. Eckes GmbH ostaa tanskalaisen Rynkeby Foods AS:n. God Morgon ja Rynkeby vahvistavat entisestään mehutaloa.

2017

Huikea juhlavuosi, jonka aikana rakas isänmaamme täyttää täydet 100 vuotta ja me vielä vähän enemmän. 150 vuotta – työtä ja juomia Turusta!

Huikea juhlavuosi, jonka aikana rakas isänmaamme täyttää täydet 100 vuotta ja me vielä vähän enemmän. 150 vuotta – työtä ja juomia Turusta!